"Autoveron maksaminen
Tullitoimipaikan tekemää autoverotuspäätöstä ei ole pakko esittää ensirekisteröinnin yhteydessä (ei koske muuttotavarana maahantuotuja ajoneuvoja). Kun autovero on maksettu, tullilaitos siirtää Ajoneuvohallintokeskuksen ajoneuvoliikenteen tietojärjestelmään tiedon siitä, että ajoneuvolla on tullilaitoksen lupa rekisteröintiin. Lupa osoittaa, että ajoneuvon maahantuontiin liittyvät verot ja maksut on suoritettu."

http://www.ake.fi/AKE/Katsastus_ja_ajoneuvotekniikka/Kaytetyn_ajoneuvon_maahantuominen/Rekister%C3%B6innin+yhteydess%C3%A4+vaadittavat+selvitykset.htm

No miksi sitä sitten vaadittiin? Ei kelvannut, ei. Menkää pois, se on oltava.

Poistuin kiroillen katsastuskonttorilta ja soitin auton maahan tuoneelle ja verot maksaneelle autoharrastajalle. "Oletko vielä maassa? Ne vaatii sitä veropäätöstä.."

"Olen, nipin napin. Mutta hei, mun on vielä äkkiä käytävä kotona, kun unohdin passin. Jos mä jätän sen veropäätöksen siellä jonnekin ja ilmoitan sulle?", ilmoitti brittiautoilija, joka oli parin tunnin päästä lähdössä kohti Lontoota. Perfect timing.

Ajoin Herttoniemen katsastuskonttorilta porukoille, josta lainasin faijan auton, koska olin ehtinyt polttaa tupakansytyttimen pistokkeesta sulakkeen Midaksesta. Ja ilman tyttöystävän neuvoja en ikinä löytäisi Espoosta oikeaa osoitetta.

Tuntia myöhemmin navigaattorin naisääni kertoi, että olemme saapuneet kohteeseen. Etsin oikean hiekoitussepeliastian, ja saatoin ilmoittaa lentokentällä koneen lähtöä odottavalle matkalaiselle "Mission accomplished."

Huomenaamuna hakemaan kilpiä...

Olin työmatkalla Pohjanmaalla. Toimeksisantaja oli varannut meille majoituksen paikallisesta ehm...hotellista. Tämä, joskus 80-luvulla Sokos Hotelsiin kuulunut majoitusliike oli varsin hämmentävä laitos.

Saavuimme paikalle perjantai-iltana, ja hämmästelimme sitten pihalla, missä ilmoittautuisimme sisään. Pääovi oli lukossa. Hotellin katolla oli vanhat valomainokset. Pulju näytti siltä, että se olisi tehnyt viimeisen viidentoista vuoden aikana useammankin konkurssin. Toinen ovi oli auki, ja siitä pääsi huonekäytävälle, mutta ketään ei näkynyt. Pian pihaan kaartoi vanha Toyota Carina, josta nousi joukkio tuulipukuihin, nappiverkkareihin yms. maaseudun univormuihin pukeutuneita rumia ihmisiä.

Yksi heistä tuli verkkareissaan kyselemään, josko olimme majoitusta vaille. Hän paljastui hotelliyrittäjäksi, ja päästi meidät sisään. Ei kuulemma kannata pitää miehitystä näin pienellä paikkakunnalla, kun asiakkaita on niin satunnaisesti.

Hemmo oli vähän vaivautuneen oloinen kun kyselimme ruokapaikkaa paikkakunnalta. "Tuossa on tuo pitseria, sitten on tuo grilli, toinen grilli on tuolla nuorisoseurantalolla ja sitten on vielä toinen pitseria, joka taitaa sekin olla jo kiinni. Ja sitten tuolla päätien varrella on aapeesee. Niin, jotenkin epäilinkin, ettei tällaisesta käpykylästä löydy ravintolaa, jossa ei tarvitsisi hakea itse aterimia jostain törpöstä. Sinä iltana syötiin ABC:lla.

Kerrottakoon, että boikotoin normaalisti noita hengettömiä ihmistenhuoltoasemia, jotka ovat kuin S-marketin, Rosson, Hesburgerin ja kylmäaseman risteytyksiä. Laitoksia, jotka tappavat pienten paikkakuntien keskustat, koska niiltä saa ympäri vuorokauden tupakkia ja bensaa, kaljaakin melkein ympäri vuorokauden. Lisäksi pääsee sisään turvaan räntäsateelta. Voittaa kylillä hengailun kymmenen nolla. Mutta on kyllä niin Amerikkaa, niin Amerikkaa, meikäläinen versio convenience storesta, paitsi ettei ABC:ltä saa viinaa ja ammuksia.

Hotellin hemmo kertoi, että aamiainen toimitettaisiin käytävällä sijaitsevaan jääkaappiin. Se pitäisi sisällään sämpylän, tuoremehua, jogurttia ja hedelmän. Kahvia saisi keittää itse. Niin se menee. Tosin lauantai-aamuna tuoremehusta ei ollut tietoakaan. Sämpylä oli karmea tekele, joka oli ilmeisesti vastapäisen grillin tuotteista kasattu, jollain omituisella grillikastikemätkyllä höystetty ja leivältään sitkeä kuin koiranlelu.

Sinäkin iltana syötiin ABC:llä. Ei ollut yhtään parempaa kuin edelliselläkään kerralla. Paikallisessa pubissa sentään soi hevi, sai kylmää Hoegaardenia ja oli wlan. Turpaankaan ei saanut, vaikka varmasti pistin silmään ulkomaisen pullo-olueni ja Macbookini kanssa kuin pingviini pohjoisnavalla. Niin, hesalaisuushan on tunnetusti täysin hyvä syy pätkiä ihmistä käkättimeen missä tahansa maalaisliiton kannatusalueella.

Sunnuntain aamupala jatkoi samalla linjalla. Nyt oli tuoremehukin muistettu. Niin, onhan light-jaffa ainakin saman väristä. Eikä saa valittaa, toisen käytävän jääkaapissa oli spraittia. Kyllä maalla on mukavaa, ja valokuvauksessa glamouria.

Kylläpä näytti positiiviselta, kun kävin Ytimessä ruokakaupassa. Väkeä oli mustanaan. Kirjaimellisesti. Vastaan tuli nuoria Iron Maiden -paidoissa. Lapsiakin. Aikuisia risaisten Union Jackien kanssa. Keski-ikäisiä, seniorikansalaisiakin IrMa-vermeissä. Lapsiperheitä käveli kohti Stadikkaa Maiden-teepaidoissa. Joku oli juoksulenkilläkin Eddien kuva rintamuksessaan. 

Vähän harmittaa, ettei ole lippua. Toisaalta, mulle riittää, että kerran vuodessa näkee Mauron Maidenin jossain pienellä klubilla.

Sitä vaan ajattelin kertoa, että yksityisautoilu on maailman paras keksintö. Siis kiitos Henry Ford siitä hevosettomasta nelipyöräisestä kärrystä, jonka meille kaikille tarjosit tasan sata vuotta sitten. T-Ford oli primitiivinen kansanauto, mutta aika paljon parempi kuin käveleminen – tai hevonen.

Alkukantaisella perusautolla ajaminen on hienoa. Moni voi pitää yli kaksikymmenvuotiaalla halvemman pään pikkuautolla ajamista köyhyytenä tai ekologisena statementtina, mutta ettäkö joku ajaisi Citroen Visalla siksi, että sattuu pitämään siitä? Ei ikinä. Näin maassa, jossa on täysin normaalia erakoitua puoleksi kesää jonnekin metsään puusta (siis kelaa, puusta) tehtyyn koppiin, jossa ei ole sähköä tai vesijohtoa. Sillä onhan siinä nyt paljon enemmän kusta puun juureen kuin posliinijumalan alttarille. Ja kyllähän se grillimakkara ja keskikalja maistuu paljon paremmalta mökillä kuin kaupungissa. Samasta on kyse perusautolla ajamisessa.

Syytän amerikkalaisia. Amerikkalaiset autotehtaat tekivät parhaina vuosinaan kaikkensa vieraannuttaakseen autoilijat kaikesta ajamiseen liittyvästä. Lopulta, 70-luvulla autot olivat suuria, pehmeitä, kaikilla kuviteltavissa olevilla turhilla sähköleluilla kuorrutettuja olohuoneita, joissa autoilija tyydytettiin siihen "kohtumaisena kokemuksena" tunnettuun turvallisuuden ja tietämättömyyden tilaan. Höyhenenkevyeksi ja tyystin tunnottomaksi tehostetulla ohjauksella, ilmastoinnilla, äänieristyksellä ja automatiikalla autoilija oli saatu eristettyä autoilusta.

Eurooppalaiset seurasivat perässä vasta 2000-luvulla. Kuten jo 70-luvulla, yhtenä perusteluna olivat turvallisuusnormit ja taloudellisuus. Niiden myötä autoista tehtiin raskaita, kankeita ja tunnottomia. Niihin lisättiin jo 60-luvun amerikanautoissa perusvarusteena olleita herkkuja: sähköikkunat, automaattivaihteet, ilmastointi. Turvallisuushössötys toi mukanaan sähköiset lastenlikat, ajonhallintajärjestelmät. Lisääntynyt koko antoi tilaa lisääntyneelle äänenvaimennukselle, ja kulutuslukemilla kilpailu (ja tuotantokustannuksien säästäminen) vaihtoi sinänsä kelvollisen hydraulisen ohjaustehostimen tunnottomaan sähköiseen. Eurooppalainen autoilija oli tuotu 2000-luvulla 70-luvun Amerikkaan. Sinänsä kornia, että polttoaineen kulutusta korostavana aikana autoista on tehty kahdessakymmenessä vuodessa tuplasti painavampia...

Nykyautolla ajaminen on steriiliä, siitä puuttuu täydellisesti elämyksellisyys. Autovalmistajat kovasti yrittävät tuoda sitä elämyksellisyyttä takaisin erilaisilla sähköleluilla, starttinapeilla, säädettävillä jousitusjärjestelmillä, formulatyylisillä puoliautomaattivaihteistoilla yms. – ja ennen kaikkea lisäämällä autojen teholukemia aina vaan suuremmiksi. Mutta sitä paskanhajua, laineiden liplatusta ja hyttysten ininää kokee vain mökillä. Siis tehostamatonta ohjausta, käsiryyppyä, kaasarikonetta, tuulen huminaa ja muun liikenteen ääniä, kevyen auton herkkää ajettavuutta ja rikkaalla käyvän koneen bensansekaista bukeeta.

Yksityisautoilu on tänä ekohipertäjien aikana hedonistisista synneistä suurimpia. Täytyy kuitenkin olla tekopyhä, tyhmä ja epärehellinen itselleen, mikäli voi väittää rehellisesti pitävänsä joko julkisilla kulkemista tai työmatkapyöräilyä mukavampana, käytännöllisempänä – tai parempana – vaihtoehtona aamuseitsemältä maanantaiaamuna, kun tuuli tuivertaa ja taivaalta ripottelee vettä vaakatasossa. Pyöräily sinänsä on kivaa urheilua – aurinkoisena ja tyynenä päivänä, ja ennen kaikkea kun ei ole pakko. Julkisilla kulkeminen ei ole kivaa koskaan.

BB-talon uudet asukkaat julkaistiin ehkä tänään. Varikkohuhun mukaan talossa asuvat syksyllä Johanna Tukiainen, Lasse Norres, Tuomas Haapman, Viivi Avellan, Kanki Kaikkonen, Tea Hiilloste, Jussi Ahde, Sofi Oksanen, Petteri Ahomaa, Voittopotin Nelli sekä Akinaattori. Onneksi olkoon. Kai.

Tänään koulussa tuli puhe siitä, kuinka lehtimiehen on osattava nykyään muutakin kuin kirjoittaa. Moni opiskelijakollegani kitisi, kuinka se on jotenkin kamalaa. Toisaalta moni toki piti sitä positiivisena haastena.

Muuan otti esiin Puusa-kortin.  Sen, kuinka oman työn ohessa kuvaavat toimittajat vievät valokuvaajilta työt ja pilaavat lehtikuvan tason. Joku taisi mainita, kuinka "laatulehdissä" ei kuitenkaan mennä siihen, että toimittajat kuvaavat.

(Valokuvauskeskustelussa voidaankin soveltaa Godwinin lakia, mutta natsikortin tilalla on Puusa-kortti...)

Jeesus sentään, mitä katkeruutta siitä, että jotkut ovat osaajia useammassa kuin yhdessä työssä. Sitä paitsi, eikö kenellekään ole tullut mieleen, että valokuvaajat voisivat viedä kirjoittavien toimittajien työt? Onko yksikään kuvaaja keksinyt markkinoida itseään toimituspäälliköille sillä, että hei "Mä voisin lähteä yksin tolle juttukeikalle, mä osaan kuvaamisen lisäksi kirjoittaa."? Huonostiko? Kuka niin sanoo? Kaikkihan nyt kirjoittaa osaa, helpompaa se on kuin katsoa kuiluun ja painaa nappia. Eli kuvaajien pitäisi olla tässä hommassa etuasemassa! Mikä estää kuvaajia kirjoittamasta huonosti, mikäli toimittajatkin voivat kuvata huonosti?

Mä ainakin ihan mielellään vastaan tilaajien osoitteenmuutoksiin, taitan, käsittelen kuvia, kuvaan, editoin, kirjoitan uusiksi avustajien juttuja, äänitän, autan postituksessa, keitän kahvia ja korjaan autoa. Sori jos vien sun duunit.

Tärkeysjärjestyksessä. Suorassa tai käänteisessä.

• Konnotaatio: Mitä sivumerkityksiä kuvalle voi keksiä? Onko Stadionin torni selkeä fallossymboli?

• Indoktrinaatio: Mitä sanomaa kuva yrittää katsojan tajuntaan ujuttaa?
  

• Masturbaatio: Onko kohinaa? Moirea? Kromaattista aberraatiota? Onko kuvaa käsitelty? Muista myös kertoa, kuinka laakafilmillä ja ämpärin kokoisella Rodenstock APO Mummar -objektiivilla olisi saatu paljon terävämpi kuva ja paremmat sävyt. Mustavalkoisena tietysti. 

Eilen eräässä Itä-Helsinkiin vievässä bussissa mua vastapäätä istui noin 12-vuotias pikkuhoppari, pääsään LA-tekstillä varustettu Pikkugee-mallinen kotsa. Toisella puolella käytävää istui toinen,  saman ikäinen, lökäpöksyinen herranlahja. Tällä päässään, myös pikkugee-henkinen rankka räppikotsa, tekstillä NY.

Vaikka asuisikin Itä-Helsingissä, pitää jo skidinä valita oletko eastside vai westside. Ja sit ei varmasti istuta samalla puolella bussia...